keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Valokuvakehysten tuunaaminen

Ostin kirpparilta tällaiset valokuvakehykset. Ne ovat siis muovia. Mielestäni kuviointi on hieno, mutta musta väri liian "gootti" minun tyyliin, joten ajattelin kokeilla miten kalustemaali tarttuu muoviin.


Hioin käsin kehyksiä hieman, jotta sain karheampaa pintaa aikaiseksi jolloin maali tarttuu paremmin.
Sitten maalasin kehykset yhden kerran valkoisella kalustemaalilla ja niistä tuli tämännäköiset.


Hieman sieltä musta kuultaa läpi, mutta en lähtenyt toista kertaa maalaamaan. Läpikuultava musta oikeastaan korostaa kehyksen kuviointeja.

Hyvin tarttui maali muoviin, pensselin vedot jäi näkyviin kylläkin. Varmaan sienellä olisi tullut parempi jälki...

Sängynpääty kuormalavoista

Sain viime kesänä vision, kun lueskelin jotain blogia. Siinä oli joku tehny itelleen tosi hienon sängynpäädyn kahdesta suuresta kuormalavasta.

Eipä siinä muu auttanut, kun alkaa hankkimaan jostain ne lavat. Vihdoin ne sitten sain ja ne oli alkujaan tämän näköiset. (Sorry, kuvassa sotkua, mutta se on elämää)


Eli nämä oli ihan liian matalat näin... :/ Lukemassani blogissa kuormalavat olivat olleet isompia ja ylsivät siis hyvin sängyn päädyksi asti. Mutta eipä hätää, kun mulla on niin hyvä ukko, että se hommasin mulle lankkua ja rakensi noiden alle noin 40cm korkean kehikon :)

Kuormalavoille näytettiin vähän nauhahiomakonetta ja maalattiin pariin otteeseen Tikkurilan puolihimmeällä Helmi kalustemaalilla.

Tältä sängynpääty näyttää nyt.



Tuossa ylemmässä kuvassa on sängynpäädyn päällä lastulevyn palaset, jotka ovat siinä väliaikaisesti, kunnes saan hankittua lankun, joka tulee peittämään yläosan raot. Sängynpäädyn sisään saa kätevästi valot piilotettua (ihan vaikka perus jouluvalot) sekä jatkojohdon puhelimen latausta varten yms.

Erittäin kätevä, eikä maksanut, kuin maalipurkin verran ;)

Tanskandoggi perheessä :)

Kirjoitan nyt koirastamme Wosusta, koska hän on yksinkertaisesti vallannut sydämeni kokonaan <3

Wosu on tanskandoggi rodultaan ja hän on syntynyt kesäkuussa 2013, eli pian päästään viettämään Wosun 1v syntymäpäiviä! Wosun kanssa harrastamme yhdessä juoksemista, metsissä ulkoilua ja koirapuistossa käyntiä. Wosu on utelias ja ERITTÄIN ihmis- ja etenkin lapsirakas, harmi vain että useimmat lapset ja aikuisetkin pelkäävät, eivätkä uskalla tulla tervehtimään. Hän on kotona välillä hieman riiviö, tuhoaa kenkiä ja milloin mitäkin. Wosu väittää vastaan komentaessa, ihan niin kuin pikkulapsi "en haluu, ei vielä..." ja korvat tipahtaa jos näkyy metikössä jotain kiintoisampaa, kuin takana komentava mamma. Hyvä siis, että on tottelevaisuuskoulutus ens kuussa ;)

Tässä hän on ensimmäisellä automatkallaan kotiin <3


Ensimmäinen metsälenkki kotona...


10 viikkoa vanha pentunen odottaa ruokaa :)


Wosu ja ensimmäinen lumi... Selkeästi huolestuttaa talventulo.


Ensimmäinen joulu...


Ekat mätsärit :) Molempia tais vähän jännittää ;)


Tamminäyttely 2014 ROP-pentu Chic Carelias Kelly Clarkson <3


Ja tällainen sohvaperuna ja petinvaltaaja se todelliselta luonteeltaan on <3




Kirjoitan jossain vaiheessa tekstin tanskandogin hankintaa miettiville, mitä tulee ottaa huomioon ja mihin varautua yms. 

- Helinä



Lakanasta matto

Meillä on 160cm leveä sänky, jossa myös koiramme nukkuu (55kg tanskandogin pentu). Ruskealle lakanalle kävi sitten hieman köpelösti kun koira tuunaili sitä omin päin, eli iso repeämä keskelle lakanaa. Tumman ruskea lakana oli muutenkin epäkäytännöllinen, kun siihen jäi pesu- ja huuhteluainejäämät näkyviin hyvin selkeästi, eikä se koskaan näyttänyt täysin puhtaalta.

Pesin reikäisen lakanan ja leikkasin siitä ommellut reunat pois. Sen jälkeen leikkasin noin 1cm paksuista pitkää suikaletta lakanaa ympäri ja sain ison noin 2kg paivan kerän.

Sitten virkkasin koukulla nro10 kangasaitan Juhannusruusu-ohjeen mukaan joka löytyy täältä:
http://www.kangasaitta.fi/kangasaitta/web.nsf/pages/240E070089337443C22577AC006D4389/$file/Virkattu_matto_10062011.pdf

Noudatin ohjetta kierrokselle 18 asti, jonka jälkeen hyppäsin viimeiselle kierrokselle, koska kude olisi loppunut kesken, jos olisin jatkanut ohjeen mukaan.

Tältä näyttää valmis matto :) Halkaisija on noin 95cm.





Matto on muuten todella mukava ja kivan näköinen, mutta olisi saanut olla isompi ja painavampi, sillä nyt menee välillä ruttuun ja vaihtaa paikkaa etenkin koiran toimesta :)

Tästä sain idean kutoa maton myös kylpyhuoneeseen! Kylppärin matosta ja sen materiaalista seuraavassa osiossa! ;)

torstai 3. huhtikuuta 2014

Vauvalle sukkia!

Ystäväni sai tyttövauvan pari viikkoa sitten ja päätin kutoa parit sukat ja lapaset. Pinkki-viininpunaraitaiset sukat on kudottu Novitan 7-veljestä langoista ja valkoiset Novitan Rose Mohair langasta. Punaiset on varmasti liian isot, mutta valkoiset taitavat olla sopivat nyt vielä :) Lapaset on vielä tekeillä.



Löysin lankakorin pohjalta ihan ensimmäiset kutomani villasukat. Näihin meni aikaa... Ja paljon tuli purkamista ja uudelleen tekemistä. Nyt kun niitä tarkastelee niin huomaa paljon virheitä :) Nykyään ei tarvitse ohjeita katsella, sen kun kutoo vaan :) Nämä odottelevat minun tulevaa poikavauvaa ;)



Jos haluatte ohjeita/ vinkkejä villasukkien tekoon tai neulomiseen yleensä, laita rohkeasti sähköpostia. Autan mielelläni, jos vaan osaan :)